Uutiset
Positiivinen vuosi koko alalle
Kun melko tarkalleen vuosi sitten tein yhteenvedon vuodesta 2016, ennakoin valoisampia aikoja. Paremmasta suhdanneodotuksesta huolimatta en osannut aavistaa, että vuodesta 2017 tulisi niin positiivinen vuosi kuin siitä lopulta tuli koko alalle.
Valutecille vuosi 2017 on ollut yksi yrityksen historian parhaista vuosista. Pohjoismaiset asiakkaat luottavat meihin edelleen, ja samalla olemme saaneet uusien asiakkaiden luottamuksen kansainvälisillä markkinoilla. Nopean yhteenvedon mukaan olemme vuoden aikana myyneet yli 40 kuivaamoa, joiden kapasiteetti on yhteensä lähemmäs 1 700 000 m3. Iso osa menestyksestä on liimapuun ja ristiinliimatun massiivipuun kysynnän kasvun ansiota sekä varsinkin sivulaudan lisääntyneen kuivaustarpeen ansiota. Sahat haluavat sivulautojen kuivauksen olevan joustavaa ja tehokasta ja kuivauslaadun hyvää, minkä takia uusista TC-kanavakuivaamoistamme on tullut kilpailukykyinen vaihtoehto täyttämään sahojen vaatimukset.
Olemme vuoden aikana olleet mukana monissa rinnakkaisissa yhteistyöprojekteissa sekä sahojen että tutkimuslaitosten kanssa. Yhteistyöprojektien strategia on ollut menestyksekäs erityisesti asiakkailtamme ja käyttäjiltämme saamien arvokkaiden mielipiteiden ja toiveiden ansiosta. Uusien ratkaisujen vakiinnuttaminen markkinoille vaatii luonnollisesti kärsivällisyyttä, mutta kun sahat sitten valitsevat ne, se on hieno osoitus siitä, että olemme saaneet aikaan jotain puun hyväksi.
Jatkamme kehityksen eteenpäin viemistä, jotta saisimme puusta vielä kilpailukykyisemmän materiaalin. Tässä haasteessa on jatkuvasti kyseenalaistettava nykytilanne ja parannettava tuotteiden toimivuutta prosessioptimoinnin kanssa. Tarkemmin siitä ja muita esimerkkejä tuotteiden kehittämisestä entistä paremmiksi kerromme seuraavassa uutiskirjeessä, jossa keskitytään tutkimukseen ja kehitykseen. Tulossa on monia mielenkiintoisia uusia ideoita, joten pysy mukana!
Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaen
Mikko Pitkänen
Paikallisjohtaja