Uutiset
Stylman vahvistaa Valutecia laajalla projekti-osaamisella
Lasse Stylman on työskennellyt puutavarakuivaamojen parissa koko ammattiuransa ajan – sekä kotimaassa että ulkomailla – ja vahvistaa nyt Valutecin tiimiä.
– Odotan innolla pääseväni hyödyntämään vuosien varrella keräämääni tietämystä ja kokemusta, sanoo Lasse Stylman, Valutecin uusin projekti-insinööri.
Kasvaneen kysynnän vuoksi Valutecilla on ollut tarve vahvistaa projektitiimiään. Lasse Stylmanin mukana taloon tulee lisää laaja-alaisuutta ja huippuosaamista. Hän on työskennellyt puutavarakuivaamoalalla aikaisemmin projekti-insinöörinä, pääsuunnitte luinsinöörinä ja projektipäällikkönä.
Lasse aloitti Valutecilla 17. toukokuuta, joten yritys alkaa olla hänelle jo tuttu.
– Täällä tuntuu erittäin hyvältä, minulla on hyviä kollegoita
ja rento työympäristö, jossa tapahtuu paljon. Odotan tietenkin innolla, että pääsen tutustumaan Valutecin kuivaamoihin vielä entistä syvällisemmin ja tapaamaan sekä nykyisiä että uusia asiakkaita, Lasse sanoo.
Mikä on työalueesi projekti-insinöörinä?
– Tulen työskentelemään meneillään olevissa modernisointiprojekteissa yhdessä Petri Asikaisen kanssa. Olen kesän aikana tehnyt myös suunnittelua ja opiskelen parhaillaan ohjelmistomme yksityiskohtia, Lasse kertoo.
Olet ollut jo pitkään kuivaamoalalla – millainen vaikutelma sinulla on ollut Valutecista?
– Aiemmin kilpailijalla työskennellessäni oli aina mielenkiintoista nähdä Valutecin tuotteita, ja näkemäni valmiit kuivaamot näyttivät sekä sisä- että ulkopuolelta hyvin rakennetuilta. Olen aina pitänyt Valutecin tuotteiden suunnittelusta ja ulkoasusta, Lasse kertoo.
Työurallaan Lasse on ollut mukana puutavarakuivaamoiden
Stylman vahvistaa Valutecia laajalla projekti-osaamisella suunnittelussa, kokoonpanossa, asennuksessa ja käyttöönotossa sekä Suomessa että muualla maailmassa.
– Olen saanut kaikista projekteihin liittyvistä töistä hyvää kokemusta, ja haluan jatkaa tällä tiellä ja hyödyntää tietämystäni, minkä vuoksi hakeuduin viime keväänä töihin Valutecille, hän kertoo.
Puutavara-alalla eletään nyt huippusuhdannetta, millainen päivitysten ja modernisoinnin tarve suomalaisilla sahoilla mielestäsi on?
– Aivan, laadukkaan puutavaran tarve on tuskin koskaan ollut suurempi kuin nyt. Lisäksi kuivaamoissa tarvitaan lisää kapasiteettia ja jatkuvuutta, kun sahat kasvattavat tuotantoaan. Koen, että monet sahat voivat kehittää toimintaansa ja tarkistaa kuivaamonsa entistä tehokkaamman ja kestävämmän kuivausprosessin aikaansaamiseksi, Lasse sanoo.
Vapaa-ajallaan Lasse viettää paljon aikaa ulkona ja hyödyntää Lahden lähellä Hollolassa sijaitsevan kotinsa lähellä olevia hiihtolatuja ja hyviä pyöräilymaastoja.
– Tykkään liikkua metsässä omaksi ilokseni niin suksilla, pyörällä kuin ATV:llakin. Talossamme riittää myös remontoitavaa, ja se projekti onkin jatkuvasti käynnissä, Lasse sanoo ja nauraa.