Uutiset

Kuivaamojen modernisointi yleistyy

Yhä useammat sahat modernisoivat puutavarakuivaamojaan. Tämän vuoden helmi-maaliskuun vaihteessa Valutec uudisti FB-kanavakuivaamon Ha-Sa Oy:n Haapajärven sahalla, minkä seurauksena kapasiteetti kasvoi noin 8 000 kuutiometrillä.

Ha-Sa Oy:n Haapajärven tuotantolaitoksessa on noin 100 työntekijää, ja sen vuosituotanto on 265 000 kuutiometriä sahatavaraa. Helmikuun lopussa Valutec aloitti työt sahan FB-kanavakuivaamon päivittämiseksi.
– Modernisoimme kaiken puhaltimista ja moottoreista aina lämpöpattereihin ja sähkökaappeihin ja varustimme kuivaamon lämmön talteenottojärjestelmällä ja taajuusmuuttajilla, Juha Pöylijoki sanoo.

Työt kestivät yhdeksän päivää, minkä jälkeen suoritettiin päivän kestänyt käyttöönotto. 7. maaliskuuta kuivaamo oli käytössä.
– Kylmässä säässä työskentely oli haastavaa, mutta projekti sujui hyvin, sillä yhteistyö sahan henkilöstön kanssa oli hyvää ja kaikkien yhteisenä tavoitteena oli suorittaa työt oikein ja ajallaan, Juha sanoo. Samaa mieltä on myös Riikka Myllylä, Ha-Sa Oy:n Haapajärven sahan tuotantopäällikkö.
– Yhteistyö sujui erittäin hyvin, aikataulu piti ja Valutecin lupaamat kapasiteetti- ja laatutavoitteet on saavutettu. Modernisoinnin ansiosta kuivaus on nyt energiatehokkaampaa ja monipuolisempaa, hän sanoo.

Lisääntynyt kysyntä
Valutec tekee vuosittain kourallisen vastaavanlaisia modernisointeja, ja Juha on havainnut niiden kysynnän lisääntyneen sahoilla.
– Saamme yhä enemmän kyselyjä, ja kesän jälkeen modernisoimme jälleen kolme uutta kuivaamoa, hän sanoo.
Millaisia haasteita tällaisiin töihin usein liittyy?
– Sahat, jotka ovat vaihtaneet itse osia kuivaamoihin. Tällöin näemme tarvittavat toimenpiteet vasta, kun vanhat järjestelmät on poistettu.
Vanhojen kuivaamojen purkamisesta ja vaihtamisesta aiheutuvat kustannukset ovat yksi syy, miksi sahat päättävät modernisoida käytössä olevat kuivaamonsa eivätkä investoida uusiin kuivaamoihin.
– Modernisointi voi olla suositeltava vaihtoehto myös silloin, kun sahan on tarpeen kasvattaa kapasiteettiaan vain 5 000–10 000 kuutiometrillä tai vaihdella kuivaamossa kuivattavia puulajeja ja läpimittoja. Jotkin asiakkaamme modernisoivat lisäksi kanavakuivaamonsa 1-vaiheisista 2-vaiheisiksi, mikä kasvattaa kapasiteettia ja parantaa kuivauslaatua, Juha sanoo.

Yhteyshenkilöt

Jaa Facebookissa