Uutiset
Siljan-konserni investoi kamarikuivaamoihin
Siljanin sahoilla investoidaan Valutecin kamarikuivaamoihin ja ohjaustekniikkaan. Yhteensä hankinnat sisältävät kymmenen trukilla täytettävää kamarikuivaamoa.
Uutiset
Siljanin sahoilla investoidaan Valutecin kamarikuivaamoihin ja ohjaustekniikkaan. Yhteensä hankinnat sisältävät kymmenen trukilla täytettävää kamarikuivaamoa.
Uutiset
Työ kuivausprosessin parantamiseksi jatkuu kaiken aikaa, eikä pelkästään sahoilla vaan myös tutkijayhteisössä. Viime vuonna Luulajan teknillisessä yliopistossa (LTU) aloitettiin projekti, jossa mitattiin kosketuksettomilla IR-mittareilla kuivuvan sahatavaran pintalämpötilaa samalla kun puuta kuvattiin tomografialla, jolloin saatiin välitöntä indikaatiota muutoksista.
Uutiset
Valutecin kanavakuivaamojen ohjausta koskeva kehitysprojekti on kuluneen vuoden aikana edennyt pitkin askelin. Avain entistä automaattisempaan kuivausprosessiin, jossa prosessia tarkistetaan sahatavarakuormasta saatavin selkein ja nopein signaalein, voi löytyä ns. keskiarvo-ohjauksesta. Menetelmää on kokeiltu hyvin tuloksin, ja sitä käytetään jo kanavakuivaamoissa niin Ruotsissa kuin Keski-Euroopassakin.
Uutiset
Valutec on 1970-luvun alusta lähtien hankkinut yli 20 eurooppalaista patenttia, joista 12 on tullut 2000-luvulla. Se osoittaa, millaisella antaumuksella olemme vuosien varrella paneutuneet kehittämistyöhön, ja uskonkin, että lisää patentteja on tulossa. Parhaillaan on meneillään intensiivinen vaihe erityisesti kanavakuivaamojen kehityksessä. Nähdäkseni projektit voivat yhdessä johtaa tuloksiin, joilla on ratkaiseva vaikutus työtapoihin sahoilla, ja jotka edistävät prosessin automatisointia.