Uutiset
Vuoden konetoimittaja sahoille!
Kansainvälinen ammattilehti Holzkurier on valinnut Valutecin vuoden 2017 konetoimittajaksi sahoille väsymättömästä ja menestyksekkäästä puun kuivauksen tutkimustyöstä.
Uutiset
Kansainvälinen ammattilehti Holzkurier on valinnut Valutecin vuoden 2017 konetoimittajaksi sahoille väsymättömästä ja menestyksekkäästä puun kuivauksen tutkimustyöstä.
Uutiset
Jälleen yksi Valutecin toimintavuosi lähestyy loppuaan. Puutavaran kuivaaminen kehittyy edelleen. TC-kanavakuivaamomme ovat tämän vuoden aikana löytäneet tiensä uusille markkina-alueille.
Uutiset
Valutec on valinnut Timo Kanervan johtamaan Valutec LLC:tä, jonka toimipaikka on Pietarissa. Tätä ennen Kanerva toimi puu- ja paperiteollisuuden tarpeisiin teriä valmistavan TKM TTT:n toimitusjohtajana. Aiemmin Kanerva on työskennellyt muun muassa liiketoiminta-alueen johtajana kuivaamoita valmistavassa WSAB:ssä, jonka Valutec osti vuonna 2009.
Uutiset
Toimimme monilla markkinoilla eri puolilla maailmaa, ja jokaisella markkina-alueella on omat erityiset edellytyksensä sille, miten sahateollisuus toimii ja kehittyy. Se, että pystyy tekemään työnsä hyvin, perustuu aina tietoon, pitkäjänteisyyteen ja halukkuuteen kehittyä jatkuvasti.